Hovirinnan palvelukeskus valmistui vuonna 1987 ja sen laajennusosa vuonna 2000. Palvelukeskus on aktiivisen osallistumisen ja yhteisöllisyyden keskuksena lähialueen vanhuksille. Vuosien varrella palvelukeskuksen toiminta on vastannut muuttuviin vanhuspalveluiden tarpeeseen sekä toiminnallisesti että myös tilojen turvallisuus huomioiden.
Palvelukeskuksen piha tarjoaa varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn mahdollisuuden nauttia luonnosta ja toteuttaa vuodenkiertoon liittyviä asioita, kuten salaatin ja herneiden kasvattamista. Paviljongissa tanssitaan juhannustansseja ja pidetään laulu- ja jumppatuokioita. Hovirinnan palvelukeskuksen viriketoiminnalle on ominaista monenlaisten kädentaitojen hyödyntäminen siten, että jokainen osallistuja voi kokea onnistumisen iloa kättensä töistä. Avoimet ovet kutsuvat eläkeläisiä viikoittain myös bingoon, levyraatiin, liikuntatuokioihin ja lukupiiriin. Kuukausittain on myös seurakunnan järjestämiä tilaisuuksia.
Hovirinnan palvelukeskuksessa on 23 senioriasuntoa, joissa kotihoidonkäynnit sovitusti. Ei akuutti- eikä yöaikaista hoitoa/valvontaa.